Arvostelu: Seikkailuja ja Sankareita

Hienoisesta puisevuudesta kärsivän teoksen parhaaksi anniksi nousevat yksittäisten ihmisten tarinat.

Seikkailuja ja sankareita on artikkelikokoelma, joka kokoaa kansiensa väliin 10 artikkelia, jotka kaikki käsittelevät suomalaista roolipeliharrastusta sekä sen ympärilleen synnyttämiä ilmiöitä. Julkaisu on samalla sisarteos Suomen pelimuseon syksyn 2018 “Astuit ansaan! – Roolipelaaminen Suomessa”näyttelylle.

Kirjan ovat toimittaneet Jaakko Stenros ja Jukka Särkijärvi, kaksi suomalaisten roolipelaajien hyvin tuntemaa pitkän linjan tekijää, joiden ansiolistalta löytyy lukuisia (rooli)peliaiheisia kirjoja kuten Roolipelikirja, Nordic Larp ja Minun pelihistoriani. Myös itse artikkelien kirjoittajat ovat tuttuja nimiä suomalaista roolipelikenttää seuraaville. He ovat sekä pelialan ammattilaisia että harrastajia, pääpainon ollessa ihmisissä, jotka ovat olleet osa suomalaista skeneä jo pitkään. Tekijälistassa vilahtelee nimiä kuten Wille Ruotsalainen, Juhana Pettersson ja Sami Koponen.

Stenros ja Särkijärvi kirjoittavat kirjan esipuheessa, että kirja on tarkoitettu “lähinnä roolipelien tutkimuksesta kiinnostuneille ja lähtöpisteeksi vaikka gradua roolipeleistä tekeville”, mutta helppolukuisuudessaan ja keveydessään (ja tämä oli kehu!) kirjaa voi hyvin suositella kaikille, joita kotimainen roolipeliharrastus kiinnostaa.

Seikkailuja ja sankareita -kirja

Katse peräpeilissä

Kirjan 10 artikkelia on jaettu kolmeen osaan, joista jokaisella on oma selkeä teemansa: ensimmäinen osa käsittelee suomalaisia roolipelijulkaisuja ja pelien ympärille syntynyttä liiketoimintaa, toinen osa taas erilaisia tapoja pelata ja kolmas osa suomalaisia roolipelitapahtumia. Kirjassa on mukana esimerkiksi Fantasiapelien ja Ropeconin historiikit, roolipelejä eri suunnista lähestyvien ihmisten tarinoita, sekä tiettävästi ensimmäinen yritys dokumentoida kaikki suomalaiset roolipelit, joita kirjaan onkin listattu hämmentävän iso lista – lähes 250 kappaletta!

Teoksen alaotsikkona seisoo “Katsauksia suomalaisen roolipelaamisen historiaan ja nykyhetkeen” ja kirjan ote onkin alaotsikon antaman lupauksensa mukaisesti lähihistoriaan keskittyvä. Rajaus historiaan ja nykytilaan on ymmärrettävä, mutta esimerkiksi Fantasiapelejä käsittelevä artikkeli loppuu niin mollivoittoisesti väritettyyn kuvaan ketjun nykytilasta, että olisi ollut kiinnostavaa kuulla, millaisia visioita maamme perinteikkäimmällä roolipelikaupalla on tulevaisuudesta – vai onko niitä lainkaan. Suomalaisia roolipelitapahtumia käsittelevissä artikkeleissa katse suunnataan ilahduttavasti myös kohti tulevaisuutta.

Kirjan päättää hieman muusta sisällöstä poikkeava artikkeli, joka esittelee akateemista roolipelitutkimusta Suomessa ja muualla Pohjoismaissa.

No onko se hyvä?

Suurin osa kirjan artikkeleista on suoraan sanoen hieman tylsiä. Ne dokumentoivat suomalaisten roolipeli-ilmiöiden historiaa kyllä varsin ansiokkaasti, mutta varsin isosta osasta artikkeleita puuttuu mielenkiintoinen näkökulma tai lukemaan innostava koukku, ja jotkut artikkeleista ovatkin fiilikseltään lähempänä Wikipedia-sivua kuin toimitettua artikkelia. Koulukirjamainen ulkoasu on omiaan lisäämään jokseenkin puisevaa fiilistä.

Pienestä kuivahtaneisuudestaan huolimatta lähihistoriaa luotaavat artikkelit eivät kuitenkaan ole missään nimessä turhia, ja ne herättävät myös mielenkiintoisia mitä jos -ajatuskulkuja. Saatan olla mielipiteeni kanssa yksin, mutta Suomen skene on aina “kärsinyt” siitä, että pyörä on yritetty keksiä uudelleen useasti sen sijaan, että olisimme keskittyneet kehittämään jo olemassa olevaa. Tästä toiminnasta toimii oivallisena esimerkkinä kirjan suomalaisia roolipelilehtiä käsittelevä artikkeli. Ainakin omassa päässäni herää ajatus olisiko useampi pelijulkaisu – ja sitä kautta koko harrastus – löytänyt paremmin yleisönsä jos toiminta olisi ollut keskittyneempää?

Peliharrastajan näkökulmasta katsottuna kirjan parhaimmaksi anniksi nousevat lopulta muutamat mikrotasolle menevät artikkelit. Nämä artikkelit valottavat harrastajille konkreettisten esimerkkien kautta sitä, miten sen oman kuplan ulkopuolella pelataan, ja miten roolipelaamisesta ajatellaan. Kontrasti esimerkiksi Porin roolipelaajien touhujen ja Juhana Petterssonin sekä kumppaneiden taiteellisesti kunnianhimoisten projektien välillä osoittaa, miten monimuotoinen suomalainen roolipeliskene on, ja miten eri tavoilla roolipeleihin voi suhtautua. Juuri nämä artikkelit poksauttivat ainakin oman pääni sisään uusia ja innostavia ajatuksia, ja saivat ajattelemaan, että kyllä vain, näinkin voi pelata.

Yhteenvetona

Seikkailuja ja sankareita ei tunnu oikein osaavan päättää, millainen kirja se haluaa olla. Toisaalta se on objektiivisesti harrastusta käsittelevä historiikki, toisaalta taas yhden ihmisen subjektiivinen kuvaus siitä, miten juuri hän ystävineen harrastaa ja kokee pelaamisen. Eri tasoilla liikkuvat artikkelit eivät kuitenkaan roolipeliteeman lisäksi sisällä juuri lainkaan pisteitä, joilla lukija voisi yhdistää tekstit toisiinsa. Joitain lukijoita tämä ei välttämättä haittaa lainkaan, mutta omalta osaltani koin ratkaisun hieman latteana.

Sisällölliseltä anniltaan Seikkailuja ja sankareita on hieman sekava ja osittain vailla punaista lankaa, mutta suomalaista roolipeliskeneä ja sen historiaa taltioivana dokumenttina kirja on kuitenkin ainutlaatuinen ja hieno teos, ja sen takia hattuni nousee aina kattoon asti Jaakko Stenrosin, Jukka Särkijärven ja kaikkien kirjoittajien hienolle työlle.

Kirjaa myyvät ainakin Pelikrypta, Fantasiapelit ja Puolenkuun Pelit.

Jos blogin aiheet kiinnostavat, niin seuraa meikäläistä TwitterissäVoit myös liittyä blogin sähköpostilistalle – saat uusimmat blogikuulumiset aina sähköpostiisi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *