Jaakko Markus Seppälä – Lemen

Lemen on viihdyttävä ja tyylikäs kirja, mutta cyberpunk-genreen se ei tuo oikeastaan mitään uutta.

Suomi-spefi -haasteen ensimmäinen osio suoritettu!

Jaakko Markus Seppälä oli minulle tuntematon suuruus ennen Lemeniä. Internet osaa kuitenkin kertoa, että Lemen on Seppälän esikoisromaani, ja ennen tätä kirjaa mies on kunnostautunut novellistina ja toimii päätyökseen ohjelmistokehittäjänä. IT-alalla työskentelevä spefi-entusiasti siis – voin samaistua!

Soheba City, here I come

Tarinan näyttämönä toimii giganttinen miljoonakaupunki Night City eiku Soheba City. Kaupunkia (ja koko maailmaa) hallitsevat teknologia- ja uutiskorporaatiot, jotka jauhavat tulosta ja ihmisiä valtavissa ratastoissaan. Aina on pimeää ja sateista, neonvaloputket särisevät sateessa ja narkkarit sekä muut luuserit pyörivät ahtailla kaduilla etsien jotain, mistä innostua. Mieti Blade Runneria ja olet kartalla.

Soheba Cityn uumenissa hommia paiskii myös Nina, titaaninkova freelancer-etsivä, joka ei ota shittiä keneltäkään. Hän saa poliisilta toimeksiannon etsiä kadonnut Melinda Lee, mutta kadonneen teinin etsintä eskaloituu nopeasti sotkuksi, jota avatessa ihmishenki on halpa ja lateksi paukkuu.

Pakkaa saapuvat sekoittamaan myös puolisotilaalliset turvallisuusyritykset, teineistä kootut katujengit, näätämäiset hakkerit ja tietenkin filosofien mukaan itsensä nimenneet tekoälyt.

Viivakoodiviidakon tähtöset

Seppälä on luonut tyylipuhtaan, mutta kovin persoonattoman sekoituksen Matrixia, Blade Runneria ja Hyperionia. Teos on olemukseltaan 100% puhdasta cyberpunk-synteesiä, jonka sateen liukastamasta pinnasta on vaikeaa saada otetta.

Riippuukin paljon lukijasta ja hänen odotuksistaan, jääkö kliseesoppa kylmänä pöytään vai ei. Toisaalta kirjan tuttuun maailmaan on helppoa sujahtaa sisään, mutta edes muutama genren konventioita haastava elementti olisi tehnyt lopputuloksesta huomattavasti pirteämmän tapauksen.

Ei silti sorruta turhaan negailuun, ei Lemen nimittäin huono kirja ole. Juoni etenee, jännitystä sekä twistejä riittää ja yleisellä tasolla kaikki rulettaa. Varsinkin teknologioiden kuvaus ja hakkeri-jargon miellyttävät, sillä Seppälä antaa siviiliammattinsa näkyä ja kuulua. Kaikki teknologiaan liittyvä on kauttaaltaan uskottavaa (tai niin uskottavaa kun sen pitääkin olla) ja Seppälän visiot perustuvat aika kivasti tosielämän innovaatioihin ja nouseviin teknologioihin.

Esiin on nostettava myös kirjan roolipelihenkisyys! Kirjan yllä leijuu nimittäin varsin vahva cyberpunk-roolipelien lemu, ja sekös minua miellyttää. En tiedä onko Seppälällä entisyyttä Cyberpunk– ja Shadowrun-roolipelien pelaamisesta, mutta kirjassa on niin paljon yhteyksiä ko. peleihin (varsinkin Cyberpunk-peliin), että olisin valmis pistämään aika paljon rahaa likoon sen puolesta, että kirjailijalla on roolipelitausta.

Lopullinen tuomio

Lemen on viihdyttävä ja tyylikäs kirja, mutta cyberpunk-genreen se ei tuo oikeastaan mitään uutta. Se pyörittelee samoja transhumanismin ja teknologiapessimismin teemoja kuin kaikki muutkin cyberpunk-teokset, lopulta pääsemättä mihinkään mielenkiintoisiin loppupäätelmiin.

Kyllä Lemeniä silti suositella voi, varsinkin Shadowrun- ja Cyberpunk-pelien parissa puuhasteleville pelinjohtajille ja cyberpunk-faneille. Kaikille muille Lemen sopii luettavaksi, mutta ei välttämättä vanhoilla päivillä muisteltavaksi.

Parhaiten pysyt kärryillä blogin päivittymisestä seuraamalla minua Twitterissä.