Marko Hautala – Kirottu maa

Berliini, 1920-luvun loppu. Yksityisetsivä Alex Schuller kulkeutuu lastuna kaupungin virrassa ja repii elantonsa sieltä, mistä voi. Itseään synkeästi toistavan syklin rikkoo Schullerin toimiston ovelle ilmaantuva mystinen femme fatale Maria Ruthenberg, joka tekee Alexille varsin rahakkaan tarjouksen.

Rahapulan riivaama Schuller ei osaa kieltäytyä tarjouksesta ja sen jälkeen onkin helvetti irti.

Kirottu maa alkaa kuten mikä tahansa dekkari. On toimistossaan viskiä kiskova lierihattuinen yksityisetsivä, synkeitä salaisuuksia pohjamudissaan piilotteleva suurkaupunki sekä röökinsavun muodostaman verhon läpi piirtyvä naisen siluetti. Alexin vastaanottama tehtäväkin on sitä perinteisintä itseään: tutkia kadonneen miehen tapausta.

Kuitenkin se, mikä alkaa suoraviivaisena dekkarointina eskaloituu varsin vikkelästi salaseuroja, okkultismia ja kuolemanvaaraa pursuavaksi fantasiaseikkailuksi. Tarinasta ei puutu oikeastaan mitään muuta kuin jarrupoljin.

Myös taustalla tapahtuu. Kirjan seesteisimmissä kohtauksissa 20-luvun optimismi on jo väistymässä totalitarismin tieltä, mutta vaikka pitkin kirjaa viittaillaan Saksan kansallissosialistien nousuun, jäävät poliittiset virtaukset tarinaa syventävinä elementteinä harmittavan vähälle käytölle.

Things that go “pulp” in the night

Marko Hautala tunnetaan tyylikkään ja realistisen tekstin taitajana, jonka kirjoissa on vahva psykologinen pohjavire. Kirjailija viittaa kauheuksiin arvoituksellisesti ja luottaa lukijan mielikuvituksen voimaan.

Tuon kaiken voi Kirotun maan kohdalla unohtaa – alunperin 2002 julkaistu kirja on nimittäin kuin antiteesi  kaikelle sille, mitä Hautala on sen jälkeen kirjoittanut!

Kirottu maa on aivan ehtaa pulp-kauhua. Se on kioskikirjallisuudesta ammentavaa, Boris Hurtalta ja H.P. Lovecraftilta lainailevaa vauhdikasta tekstiä, jossa kauheuksista ei todellakaan vihjailla, vaan ne hierotaan lukijan kasvoille turhia hienostelematta. Homma etenee kuin juna, ja meno on kuin moukarihäkissä, jos tällaisten latteuksien käyttö sallitaan.

Valitettavasti kirjan “in your face” -asenne myös syö sen tehoa. Vaikka kirjassa on varsin mehukkaita kuvauksia erilaisista väkivaltaisista kauheuksista, eivät ne nosta suoraviivaisen graafisuutensa johdosta hiuksia pystyyn samalla tavalla kuin Hautalan myöhemmät kirjat.

Jos siis aiot tarttua Kirottuun maahan, on odotukset syytä kalibroida tarkasti, varsinkin jos odotat kirjalta samanlaista otetta kuin Hautalan muilta teoksilta.

Kirottu maa on myös mielenkiintoinen ajankuva. 2000-luvun alussa suomalaisen spefin kentällä manifestoitiin “uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion” puolesta ja Kirottu maa on malliesimerkki manifestin määrittelemästä teoksesta.

Mutta mitä miettii kirjailija itse?

Kirjoitin Hautalasta pitkän haastattelun Tähtivaeltajaan, joka ilmestyy tämän vuoden kesäkuussa. Tuo haastattelu tehtiin jo alkuvuodesta, jolloin Kirotun maan uudelleenjulkaisu oli juuri tapahtumassa. Kyselin tuolloin hieman fiiliksiä uudelleenjulkaisusta sekä siitä, miten kirja aikoinaan syntyi.

Hautala kertoi tuolloin, että Kirottu maa on kirja, joka on ollut hänen kaikista kirjoistaan hauskinta kirjoittaa. Sitä on kirjoitettu ja suunniteltu jatkojen jälkeen, ja siihen on kaadettu “kaikki ne ideat, joita en voinut graduuni kirjoittaa.”

Mielenkiintoisesti Kirottu maa on myös jalostunut kirjaksi novellista, jonka Hautala lähetti aikoinaan Portti-lehden vuosittaiseen novellikilpailuun.

Jos siis Hautalan tekemiset kiinnostavat, niin suosittelen ehdottomasti ostamaan tai tilaamaan tuon lehden. Haastattelu on varsin pitkä ja kattava, ja siinä on myös paljon asiaa Kirotusta maasta.

Lopullinen tuomio

Tuntuisi epäreilulta sanoa, että Kirottu maa on huono kirja. Se on hauska ja jännittävä, mutta toisaalta kirjaa väistämättä vertaa Hautalan myöhempään tuotantoon – ja siinä vertailussa Kirottu maa jää armotta myöhemmän tuotannon jalkoihin. Minun on suoraan sanoen vaikea käsittää tätä saman kirjailijan teokseksi, joka on kirjoittanut kirjoja kuten Itsevalaisevat tai Kuokkamummo. Mutta jostainhan kaikki aloittavat!

Jos et ole ennen lukenut Hautalan kirjoja, niin miehen tuotantoon tutustumista ei kannata aloittaa Kirotusta maasta. Tai ainakaan sen pohjalta ei kannata tehdä johtopäätöksiä Hautalan kirjailijankyvyistä tai muusta tuotannosta.

Reilun pelin hengessä mainittakoon, että sain ilmaiskappaleen kirjasta Haamu-kustannukselta. Tämä blogiteksti taas on kirjoitettu kirjan alkuperäinen version pohjalta, joka ei kuitenkaan ymmärrykseni mukaan eroa uudelleenjulkaisusta aivan minimalistisia stilisointeja lukuunottamatta.

Parhaiten pysyt kärryillä blogin päivittymisestä seuraamalla minua Twitterissä.