2019: Suomi-spefin vuosi (+ 5 suositusta)

Havahduin tässä päivänä eräänä siihen, että en käytännössä koskaan lue suomalaista spefi-kirjallisuutta, vaikka muuten ko. genreä paljon kulutankin. En tiedä, onko kyse asennevammasta vai mistä, mutta päätin korjata asian. Tein siis pyhän päätöksen, että vuoden 2019 aikana pyrin lukemaan ainakin 5 suomalaista spefi-kirjaa – ja liudan sarjakuvia päälle!

Kyselin Twitterissä suosituksia ja niitä tuli runsaasti, kiitos vielä kerran! Listasin tähän postaukseen nyt viisi kirjaa, jotka ainakin aion lukea. Toivottavasti myös just sä löytäisit tältä listalta jotain uutta luettavaa!

Jatka lukemista… “2019: Suomi-spefin vuosi (+ 5 suositusta)”

Robin Hobb – Salamurhaajan oppipoika

Fantasiklassikko alkaa mauttomana kliseesoppana, mutta on lopulta maineensa veroinen.

Olen selvinnyt aina vuoteen 2018 asti lukematta riviäkään Robin Hobbin tekstiä. Aina tähän syksyyn asti myös luulin hänen olevan mies (väärin), joka kirjoittaa geneeristä miekkailufantasiaa teineille (erittäin väärin). Jännittävää huomata, miten väärässä sitä ihminen voikaan olla!

Hobbin nimeen olen toki törmäillyt jo 90-luvulta lähtien, mutta syystä tai toisesta en ole koskaan tarttunut hänen kirjoihinsa. Tänä syksynä päätin kuitenkin antaa Hobbille mahdollisuuden (kiitos Otavan uudelleenjulkaisujen) ja noh… parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Jatka lukemista… “Robin Hobb – Salamurhaajan oppipoika”

Roolipelit ja kliseiden käyttäminen hyvin

Tämä teksti on osa kolmen postauksen kokonaisuutta, joka perustuu Ropeconissa 2018 pitämääni “Salvatoresta Shakespeareksi – Pelinjohtaminen ja luova kirjoittaminen” -esitykseen. Tekstit käsittelevät kohtausta, konflikteja ja kliseitä.

“Seikkailijaryhmänne on kokoontunut kestikievariin kun aivan yhtäkkiä kaapuun pukeutunut vanha mies lähestyy seuruettanne. Hän kertoo, että hänellä on hallussaan karttzzzzz…”

Ah, kliseet. Jokaisen kiireisen pelinjohtajan parhaat ystävät ja pahimmat viholliset. Sen sijaan, että pelkäisit ja välttelisit kliseitä, niin niitä voi käyttää mainiosti myös hyödykseen ilman, että pelaajat nukahtavat pöytääsi.

Jatka lukemista… “Roolipelit ja kliseiden käyttäminen hyvin”

Roolipelit ja konfliktien suunnittelu

Tämä teksti on osa kolmen postauksen kokonaisuutta, joka perustuu Ropeconissa 2018 pitämääni “Salvatoresta Shakespeareksi – Pelinjohtaminen ja luova kirjoittaminen” -esitykseen. Tekstit käsittelevät kohtausta, konflikteja ja kliseitä.

Aloitetaan määrittelyllä: mikä on konflikti? Draamassa (ja elämässä) konflikti määritellään yksinkertaisesti vastakkaisiksi tahdonsuunniksi. Joku toinen haluaa jotain, mitä joku toinen ei halua tämän saavan. Konflikti on monella tapaa kaiken draaman ytimessä. Konflikti edistää juonta, motivoi hahmoja toimimaan, luo jännitystä ja mahdollistaa hahmojen kasvun, kehityksen tai tuhoutumisen. Ilman konfliktia ei ole draamaa.

Roolipeleissä yleisin konfliktin muoto on tietysti taistelu, mutta itse asiassa taistelu ei ole konflikti vaan sen lopputulos, kärjistymä. Taistelun taustalla on aina jotain muuta – jotain, mikä motivoi osapuolet tarttumaan aseisiin. Tuo jokin voi olla esimerkiksi rosvojoukon halu viedä pelaajien sapuskat, ihan vain siksi, että he saisivat ruokittua omat lapsensa! Pelaajat eivät tietenkään halua luopua ruokavarannoistaan keskellä erämaata, ja näin meille on syntynyt kaksi vastakkaista tahdonsuuntaa, konflikti, mutta taisteluun asti ei ole vielä päästy. Se, päädytäänkö em. tapauksessa aseelliseen yhteydenottoon on kiinni pelaajista ja pelinjohtajasta.

Jatka lukemista… “Roolipelit ja konfliktien suunnittelu”

Roolipelit ja kohtauksen suunnittelu

Tämä teksti on osa kolmen postauksen kokonaisuutta, joka perustuu Ropeconissa 2018 pitämääni “Salvatoresta Shakespeareksi – Pelinjohtaminen ja luova kirjoittaminen” -esitykseen. Tekstit käsittelevät kohtausta, konflikteja ja kliseitä.

Hyvän roolipelikohtauksen rakentaminen ei ole ihan simppeli juttu! Tai itse asiassa on, heti kun olet lukenut tämän tekstin!

Selvyyden vuoksi: omissa peleissäni yhden illan kestävä rope-skenaario koostuu yleensä 2-4 kohtauksesta. Luokittelen kohtaukseksi yhdessä paikassa tapahtuvan toiminnan, esimerkiksi murtautumisen varastohalliin, siellä tapahtuvan tulitaistelun ja taistelun jälkeiset tutkimukset.

Jatka lukemista… “Roolipelit ja kohtauksen suunnittelu”

Ruudulta pöytään: Maan povessa (Jordskott)

Maan povessa (Jordskott) on ruotsalainen rikossarja, joka myytiin minulle sanoilla Ruotsin True Detective, joten olihan tuo pakko tsekata! Sarja on pyöräytetty Ylellä muutamia vuosia sitten, ja sarjan ensimmäinen kausi on julkaistu Suomessa myös dvd:llä.

Sarja kertoo poliisista nimeltä Eva Thörnblad, jonka pieni tytär katosi Silverhöjdin järvellä seitsemän vuotta sitten. Tapaus kuitattiin hukkumistapauksena, mutta Eva on vakuuttunut, että kyseessä oli sieppaus. Eva on tapauksen jälkeen karistanut Silverhöjdin tomut jaloistaan, mutta joutuu nyt palaamaan kotikonnuilleen hoitaakseen yllättäen kuolleen isänsä asioita. Kotona paljastuu, että seudulla on kadonnut muitakin lapsia, ja Eva päätyy avustamaan paikallista poliisia katoamisiin liittyvissä tutkimuksissa. Käy ilmi, että paikallinen metsäteollisuusyritys nimeltä Thörnblad Cellulose on sotkeentunut katoamisiin, ja että metsässä asuu muutakin kuin peuroja.

Jatka lukemista… “Ruudulta pöytään: Maan povessa (Jordskott)”

Arvostelu: Seikkailuja ja Sankareita

Hienoisesta puisevuudesta kärsivän teoksen parhaaksi anniksi nousevat yksittäisten ihmisten tarinat.

Seikkailuja ja sankareita on artikkelikokoelma, joka kokoaa kansiensa väliin 10 artikkelia, jotka kaikki käsittelevät suomalaista roolipeliharrastusta sekä sen ympärilleen synnyttämiä ilmiöitä. Julkaisu on samalla sisarteos Suomen pelimuseon syksyn 2018 “Astuit ansaan! – Roolipelaaminen Suomessa”näyttelylle.

Kirjan ovat toimittaneet Jaakko Stenros ja Jukka Särkijärvi, kaksi suomalaisten roolipelaajien hyvin tuntemaa pitkän linjan tekijää, joiden ansiolistalta löytyy lukuisia (rooli)peliaiheisia kirjoja kuten Roolipelikirja, Nordic Larp ja Minun pelihistoriani. Myös itse artikkelien kirjoittajat ovat tuttuja nimiä suomalaista roolipelikenttää seuraaville. He ovat sekä pelialan ammattilaisia että harrastajia, pääpainon ollessa ihmisissä, jotka ovat olleet osa suomalaista skeneä jo pitkään. Tekijälistassa vilahtelee nimiä kuten Wille Ruotsalainen, Juhana Pettersson ja Sami Koponen.

Jatka lukemista… “Arvostelu: Seikkailuja ja Sankareita”

Lumijoki, 1714 -roolipeliskenaario

Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Ropeconin skenaariokilpailuun – ja voitin! Homma meni vähän jännästi, laiskuuttani jopa myöhästyin ensimmäisestä deadline-päivästä ja osallistuminen oli vähällä jäädä kokonaan välistä. Onnekseni deadline-päivämäärää kuitenkin siirrettiin ja sain itsestäni skenaarion irti. Kirjoitin koko roskan käytännössä yhdeltä istumalta eräänä iltapäivänä, aikaa meni noin kolmisen tuntia. Olin toki pyöritellyt aihetta päässäni jo tovin, mutta itse kirjoitusprosessi kävi varsin vauhdikkaasti ja lähetin skenaarion eteenpäin vielä samana iltana.

Jatka lukemista… “Lumijoki, 1714 -roolipeliskenaario”

Testissä: Tiny Dungeon -roolipeli

Tiny Dungeon on  Gallant Knight Games -indiepelifirman julkaisema roolipeli, jonka pääsuunnittelijana on häärännyt mies nimeltä Alan Bahr. Olen omistanut sääntökirjan pari kuukautta ja vihdoinkin tämän vuoden Ropeconissa pääsimme testaamaan peliä. Onko peli, joka mainostaa itseään sanoilla “minimalist fantasy roleplaying game” mistään kotoisin? Lue ja ylläty!

Jatka lukemista… “Testissä: Tiny Dungeon -roolipeli”

Ropecon 2018 – The Tärpit

Huomenna se alkaa, nimittäin Ropecon. Laskujeni mukaan nyt 24. kerran järjestettävä roolipelitapahtuma, yksi Euroopan suurimmista sellaisista, on omissa kirjoissani yksi vuoden kohokohdista. Ropecon, Tuska ja Night Visions – niiden avulla on hyvä jäsentää vuotensa.

Ropeconissahan parasta on tietysti se (baarissa) hengailu, mutta ohjelmaakin on. Tänä vuonna aion osallistua ainakin näihin, ja suosittelen lämpimästi myös muille.

Jatka lukemista… “Ropecon 2018 – The Tärpit”