Kill Team roster / data card sheet (printer friendly)

Long story short: We started playing Kill Team with couple of my friends and I couldn’t find a decent, printer friendly command roster aaanywhere. I’m sure there is one hiding somewhere… but I also created one by myself because I’m just wired that way!

You can download the .pdf file (35 kb) from here (Dropbox link).

Kill team data cards sheet
Brutal, yet efficient and clear

This is the very first version and I was just going for a clear and printer friendly solution. It’s bit different than the one in the core book and it’s still missing couple of things and for now it only has the basic grid for the troops. I’m planning on updating the file still if there’s a bigger demand for this.

If you have any comments or wishes, contact me on Twitter.

Marko Hautala – Kirottu maa

Berliini, 1920-luvun loppu. Yksityisetsivä Alex Schuller kulkeutuu lastuna kaupungin virrassa ja repii elantonsa sieltä, mistä voi. Itseään synkeästi toistavan syklin rikkoo Schullerin toimiston ovelle ilmaantuva mystinen femme fatale Maria Ruthenberg, joka tekee Alexille varsin rahakkaan tarjouksen.

Rahapulan riivaama Schuller ei osaa kieltäytyä tarjouksesta ja sen jälkeen onkin helvetti irti.

Jatka lukemista… “Marko Hautala – Kirottu maa”

Luettua: Huhtikuu 2019

Mitäpä sitä tuli huhtikuussa luettua? Ainakin paljon sarjakuvia ja rikoskirjallisuutta!

Janne Raninen – Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi

Janne Raninen sotkeentui rikollisen uransa aikana isojen ja pienten rötösten lisäksi kahden ihmisen (palkka)murhaan Ruotsissa ja Suomessa. Miehen tähänastisen tarinan paketoiva kirja kertoo paitsi yhden miehen syöksykierteestä, myös vankilaelämästä, ruotsalaisesta lähiöelämästä sekä ruotsalaisen ja suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden luonteesta.

Jatka lukemista… “Luettua: Huhtikuu 2019”

Risto Isomäki – Viiden meren kansa

Viiden meren kansa kertoo kahdeksan tarinaa suomalaisuuden kehittymisestä. Kaikki alkaa jääkauden taittumisesta ja päättyy Itämeren Faaraon kukistumiseen.

Suomi-spefi-haasteen toinen osa suoritettu!

Risto Isomäki on melkoinen tyyppi. Hän kirjoittaa tietokirjoja, trillereitä, tieteiskirjallisuutta ja vaikka ja mitä. Mutta vaikka miehen maine ja tuotanto oli minulle nimien tasolla tuttua, niin häpeäkseni minun on myönnettävä, että Sarasvatin hiekkaa oli ennen Viiden meren kansaa ainoa kirja, joka olin Isomäeltä lukenut. Onneksi asia korjaantui nyt edes hieman.

Jatka lukemista… “Risto Isomäki – Viiden meren kansa”

Jaakko Markus Seppälä – Lemen

Lemen on viihdyttävä ja tyylikäs kirja, mutta cyberpunk-genreen se ei tuo oikeastaan mitään uutta.

Suomi-spefi -haasteen ensimmäinen osio suoritettu!

Jaakko Markus Seppälä oli minulle tuntematon suuruus ennen Lemeniä. Internet osaa kuitenkin kertoa, että Lemen on Seppälän esikoisromaani, ja ennen tätä kirjaa mies on kunnostautunut novellistina ja toimii päätyökseen ohjelmistokehittäjänä. IT-alalla työskentelevä spefi-entusiasti siis – voin samaistua!

Jatka lukemista… “Jaakko Markus Seppälä – Lemen”

2019: Suomi-spefin vuosi (+ 5 suositusta)

Havahduin tässä päivänä eräänä siihen, että en käytännössä koskaan lue suomalaista spefi-kirjallisuutta, vaikka muuten ko. genreä paljon kulutankin. En tiedä, onko kyse asennevammasta vai mistä, mutta päätin korjata asian. Tein siis pyhän päätöksen, että vuoden 2019 aikana pyrin lukemaan ainakin 5 suomalaista spefi-kirjaa – ja liudan sarjakuvia päälle!

Kyselin Twitterissä suosituksia ja niitä tuli runsaasti, kiitos vielä kerran! Listasin tähän postaukseen nyt viisi kirjaa, jotka ainakin aion lukea. Toivottavasti myös just sä löytäisit tältä listalta jotain uutta luettavaa!

Jatka lukemista… “2019: Suomi-spefin vuosi (+ 5 suositusta)”

Robin Hobb – Salamurhaajan oppipoika

Fantasiklassikko alkaa mauttomana kliseesoppana, mutta on lopulta maineensa veroinen.

Olen selvinnyt aina vuoteen 2018 asti lukematta riviäkään Robin Hobbin tekstiä. Aina tähän syksyyn asti myös luulin hänen olevan mies (väärin), joka kirjoittaa geneeristä miekkailufantasiaa teineille (erittäin väärin). Jännittävää huomata, miten väärässä sitä ihminen voikaan olla!

Hobbin nimeen olen toki törmäillyt jo 90-luvulta lähtien, mutta syystä tai toisesta en ole koskaan tarttunut hänen kirjoihinsa. Tänä syksynä päätin kuitenkin antaa Hobbille mahdollisuuden (kiitos Otavan uudelleenjulkaisujen) ja noh… parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Jatka lukemista… “Robin Hobb – Salamurhaajan oppipoika”

Roolipelit ja kliseiden käyttäminen hyvin

Tämä teksti on osa kolmen postauksen kokonaisuutta, joka perustuu Ropeconissa 2018 pitämääni “Salvatoresta Shakespeareksi – Pelinjohtaminen ja luova kirjoittaminen” -esitykseen. Tekstit käsittelevät kohtausta, konflikteja ja kliseitä.

“Seikkailijaryhmänne on kokoontunut kestikievariin kun aivan yhtäkkiä kaapuun pukeutunut vanha mies lähestyy seuruettanne. Hän kertoo, että hänellä on hallussaan karttzzzzz…”

Ah, kliseet. Jokaisen kiireisen pelinjohtajan parhaat ystävät ja pahimmat viholliset. Sen sijaan, että pelkäisit ja välttelisit kliseitä, niin niitä voi käyttää mainiosti myös hyödykseen ilman, että pelaajat nukahtavat pöytääsi.

Jatka lukemista… “Roolipelit ja kliseiden käyttäminen hyvin”

Roolipelit ja konfliktien suunnittelu

Tämä teksti on osa kolmen postauksen kokonaisuutta, joka perustuu Ropeconissa 2018 pitämääni “Salvatoresta Shakespeareksi – Pelinjohtaminen ja luova kirjoittaminen” -esitykseen. Tekstit käsittelevät kohtausta, konflikteja ja kliseitä.

Aloitetaan määrittelyllä: mikä on konflikti? Draamassa (ja elämässä) konflikti määritellään yksinkertaisesti vastakkaisiksi tahdonsuunniksi. Joku toinen haluaa jotain, mitä joku toinen ei halua tämän saavan. Konflikti on monella tapaa kaiken draaman ytimessä. Konflikti edistää juonta, motivoi hahmoja toimimaan, luo jännitystä ja mahdollistaa hahmojen kasvun, kehityksen tai tuhoutumisen. Ilman konfliktia ei ole draamaa.

Roolipeleissä yleisin konfliktin muoto on tietysti taistelu, mutta itse asiassa taistelu ei ole konflikti vaan sen lopputulos, kärjistymä. Taistelun taustalla on aina jotain muuta – jotain, mikä motivoi osapuolet tarttumaan aseisiin. Tuo jokin voi olla esimerkiksi rosvojoukon halu viedä pelaajien sapuskat, ihan vain siksi, että he saisivat ruokittua omat lapsensa! Pelaajat eivät tietenkään halua luopua ruokavarannoistaan keskellä erämaata, ja näin meille on syntynyt kaksi vastakkaista tahdonsuuntaa, konflikti, mutta taisteluun asti ei ole vielä päästy. Se, päädytäänkö em. tapauksessa aseelliseen yhteydenottoon on kiinni pelaajista ja pelinjohtajasta.

Jatka lukemista… “Roolipelit ja konfliktien suunnittelu”

Roolipelit ja kohtauksen suunnittelu

Tämä teksti on osa kolmen postauksen kokonaisuutta, joka perustuu Ropeconissa 2018 pitämääni “Salvatoresta Shakespeareksi – Pelinjohtaminen ja luova kirjoittaminen” -esitykseen. Tekstit käsittelevät kohtausta, konflikteja ja kliseitä.

Hyvän roolipelikohtauksen rakentaminen ei ole ihan simppeli juttu! Tai itse asiassa on, heti kun olet lukenut tämän tekstin!

Selvyyden vuoksi: omissa peleissäni yhden illan kestävä rope-skenaario koostuu yleensä 2-4 kohtauksesta. Luokittelen kohtaukseksi yhdessä paikassa tapahtuvan toiminnan, esimerkiksi murtautumisen varastohalliin, siellä tapahtuvan tulitaistelun ja taistelun jälkeiset tutkimukset.

Jatka lukemista… “Roolipelit ja kohtauksen suunnittelu”